Tervetuloa uusi vuosi!

Aloitan miltei jokaisen postauksen sanoilla "pitkästä aikaa".. No, aloitan tälläkin kertaa. Moi, pitkästä aikaa! Kirjoittelu täällä blogin puolella on jäänyt, ja siihen onkin jälleen kerran luonnollinen syy. Tosiaan, syyskuun postauksessa kerroin valmistuvani, ja niin teinkin! Ja kävipä niin onnellisesti, että päivää ennen valmistumispäivääni sain tietää, että pääsin hakemaani työpaikkaan. Siellä ollaan nyt sitten lokakuusta alkaen opeteltu uutta ja perehdytty uuteen maailmaan. Kaiken täyden tohinan keskellä myös muutettiin uuteen asuntoon. Arki pyörii samalla tavalla Aadan kanssa, kuin ennenkin. Treenaillaan silloin, kun ehditään, ja ulkoillaan ja otetaan ilo irti tuosta ihanasta lumisesta talvesta, joka ollaan tänne Lappeenrantaan saatu.

Annan kuvien puhua nyt puolestaan, ja kertaan hieman, mitä syyskuun jälkeen on tapahtunut.



Syksyllä ulkoiltiin ja aloitettiin uimahallikausi - voiko tuon onnellisempaa ilmettä olla? Uimalaan on päästävä taas pian!



Sitten saatiinkin lunta maahan, ja lenkkeilyistä tuli taas kahta hauskempia - tässä lenkkikaverina Aadan äiti, Roka (Bestseller Rurru-Rurrupuwa)


Sitten koittikin joulu ja uusi vuosi - vuosi vaihtui ihanien tyyppien kanssa, kun oltiin Aadan kasvattajan Pinjan luona, jossa meitä oli useampi tyttö ja kolme tyttökoiraa - kukaan ei pelännyt raketteja ja tytöillä meni leikit niin hyvin! Kuvassa Aada miun sylissä, koska molemmat koirakaverit Ruska ja Hilda nukkuivat nojatuolissa lusikassa, mihin Aada ei enää sitten mahtunut.. niin hän tuli sitten tuttuun ja turvalliseen paikkaan, minne mahtuu aina!



Tässä ollaan asetuttu juuri uuteen kotiin ja saatiin hengähtää ensimmäistä kertaa kunnolla - muutto väsytti itse kutakin!


Talvi on ollut ulkoilujen puolesta aivan ihanaa aikaa - ollaan juostu lumihangessa, samoiltu metsissä, käyty laavulla makkaranpaistossa.. nyt, kun vain arki-illat ja viikonloput ovat työni puolesta vapaita, priorisoi asioita ihan eri tavalla. Sitä pyrkii tekemään viikonloppuna niin paljon asioita, joista tulee hyvä mieli ja jotka rentouttavat. Semmoisia juurikin ovat pitkät metsälenkit tämän tyypin kanssa. Uudelle vuodelle toivon paljon onnea ja terveyttä, niin meille kuin koirille. 



Kommentit

Suositut tekstit