Jännittäviä aikoja

Odottavan aika on pitkä, niin sitä kliseisesti aina sanotaan. Ja se on todellakin juuri niin. Me nimittäin odotamme tällä hetkellä kasvattaja Pinjan ja muiden läheisten ihmisten kanssa jännityksellä, että syntyykö meille keväällä, viikolla 14 kelpiepentue! Aadahan on siis Pinjan ja Johannan sijoitusnarttu. Mahdolliset pennut syntyisivät Pinjan luokse, joka onkin Aadalle todella tuttu ja mukava paikka. Pentueen isä on hurmaava Viljo-poika (Yacatis Gorrang-Dwanko). Tämä olisi molempien, Aadan sekä Viljon, ensimmäinen pentue. Pentukuvioista voitte lukea tarkemmin kennelin omasta blogista, osoitteessa sabletails.blogspot.com.



Ensimmäinen ultra on siis tämän kuun loppupuolella, jolloin saamme tietää, onko Aadan masussa kasvamassa pieniä pentuja. Ja jos on, niin kuinka monta. Tämä on kiehtovaa, jännittävää ja ihanaa aikaa, ja toivon todella että kaikki menee nappiin.



Aadasta en ollut pitkään aikaan ottanut kunnollisia "poseerauskuvia", joten viikonloppuna aktivoiduttiin sen osalta ja lähdettiin ulos kuvaamaan, vaikka sää olikin aika karsea.

 
Aadaa ei olisi jostain syystä yhtään huvittanut olla kuvattavana, liekö tuo märkä ja ällöttävä keli häntä sitten ärsytti.. minun silmääni hän on niin suloinen, ja kovin aikuisen näköinen!
 

 
Kuvaussessioiden jälkeen hän kuitenkin pääsi juoksentelemaan lumihankeen, ja sekös oli hauskaa!

 
Jos nyt vielä yksi poseeraus sitten!

Kommentit

Suositut tekstit