Syksy on tullut

Syksy on saapunut ja sen huomaa aikataulujen kiristymisestä. Koirahommat ovat jääneet hieman taka-alalle koulun ja töiden ohella, mutta ollaan jotain pientä saatu tehtyä arjen keskellä kuitenkin. Eräänä päivänä lähdin yksin hieman kauemmas ulkokentälle treenaamaan tokoa Aadan kanssa. Tein sekä hihnan kanssa että ilman, Aada teki tosi mallikkaasti tokon perusliikkeitä. Varsinkin luoksetulossa se on ihan liekeissä. Mitään tiettyä tapahtumaa varten ei treenata, tänä vuonna tavoitteena olisi kuitenkin päästä kisaamaan ainakin kerran rallytokossa.






Sadepäivätkään ei tunnu enää niin ankeilta, kun meillä on mätsäävät supercoolit sadetakit! Iloksemme myös parhaalla koirakamulla Viialla on myös samanlainen takki, ollaan aikamoinen näky tuolla ulkona kun koko jengi edustaa keltaisilla takeilla. Metsälenkkejä ollaan tehty ahkerasti Aadan ja Viian kanssa, koirilla on niin kivaa ja ihmiset pääsevät työpäivien ja koulupäivien jälkeen ulos tuulettumaan.


Aadalla oli juoksujen jälkeen jonkin asteista valeraskautta. Tämä ilmeni aktiivisella sohvan ja sängyn petaamisella, yleisenä outoiluna sekä nisien turpoamisella. Jonkun näkymättömän asian perään Aada myös itki aina iltaisin, joka oli sohvan alla.. tässä on sitten tyypillinen Aadan rakentama pesä, jota hän saattoi rakentaa vartinkin verran. Sinne oli sitten mukava pötkähtää nukkumaan!





Kommentit

Suositut tekstit