Tiineyden 7. viikko

Täällä eletään jo Aadan tiineyden 7. viikkoa! Tänään vuorokausia täynnä siis 47. Aika menee hirmu nopeasti, ja silti en malttaisi odottaa pentujen syntymää. Nämä todella ovat ihania ja jännittäviä aikoja, mitä elämme. Aadan kasvavaa mahaa on ihana seurata, viime viikon aikana rupesi näkemään jo todella selkeitä muutoksia. Itse näiden viikkojen aikana mahaa jatkuvasti seuranneena on ollut vaikea hahmottaa, että onko se vatsa nyt pyöristynyt ja onko se vatsalinja laskeutunut.. noh, tämän alla olevan, eilen otetun kuvan jälkeen tajusin, että onhan se maha ihan hillitön!



Aada on voinut oikein hyvin viime aikoina. Ruoka maistuu, ihan toden teolla. Aadan ruokahalu on ihan järkyttävän kova. Aamuisin saattaa herättää meidät (normaalisti ei tätä tee), ja pitäisi mennä jo ruokaa laittamaan. Aada syö nyt pentunappulaa, ja sekös hänelle maistuu. Olen jakanut päivän ruokamäärän kolmeen annokseen, jotta hänellä tuo nälkä ja ruoan himo tasottuisi päivän aikana, en tiedä onko ollut apua, mutta saapahan useammin ruokaa. Vesi ja ruoka siis maistuu, ja on yhtä iloinen oma itsensä, kuin ennenkin. Hieman ähinää ja puhinaa havaittavissa, esimerkiksi makuulle käydessä. Mutta kokonaisuudessaan oikein iloinen ja hyvinvoiva on ollut. Ilmeestä ja olemuksesta näen kuitenkin sellaista rauhallisuutta, lauhkeutta ja lempeyttä. Hyvin jaksaa vielä lenkkeillä, ei kuitenkaan olla tehty pitkään aikaan enää raskaita, pitkiä ja vapaana mentyjä lenkkejä. 


Kommentit

Suositut tekstit