Ensimmäinen kirjoitus

Omasta puolestani moikka kaikille! Alkuun olisi varmaan hyvä tehdä jonkunnäköinen esittely siitä, kuka täällä kirjoittaa ja mistä. Olen Ilona, 22-vuotias liiketalouden opiskelija Lappeenrannasta. Asun Lappeenrannassa yhdessä avopuolisoni Juhon sekä koiranpentumme Aadan kanssa. Eilen, torstai-iltana sain aikaiseksi ruveta rakentelemaan tätä blogia. Ideahan on ollut päässä jo kauan aikaa, mutta toteutus ja sen projektin aloittaminen on aina asia erikseen.

Blogi keskittyy meidän kelpietyttö Aadaan. Aada on pian 5 kuukautta vanha ja otimme hänet juhannuksen tienoilla Sabletail's kennelistä Pinjalta ja Johannalta. Aada on sijoituskoira, joten tällä hetkellä minä ja Juho ollaan Aadan haltijoita, omistajan roolista vastaavat Pinja ja Johanna Tuukkanen. Aadan kanssa ollaan tähän mennessä treenailtu perustottelevaisuutta, näyttelyjuttuja sekä erilaisia temppuja. Tulevaisuuden suunnitelmia ovat ainakin näyttelyissä käynti, sekä yhteisen harrastuksen aloittaminen. Aada on innokas oppimaan uutta, joten varmasti löydetään useampiakin lajeja joista tykätään.

Aada on kameran edessä oikea poseeraaja


Koiria perheessäni on ollut niin kauan kuin muistan. Pienenä tyttönä meillä oli kultaisianoutajia kaksi peräjälkeen, sen jälkeen tuli labradorinnoutaja mukaan kuvioihin ja sen jälkeen ensimmäinen australiankelpie. Kelpieiden parissa olen pyörinyt nyt vuodesta 2010 lähtien. Tuona vuonna perheeseemme muutti Alvin-poika. Alvin on Sabletail's kennelin ensimmäisestä pentueesta ainoa uros. Alvin on rakastettu persoona ja ihana koiraystävä. Alvin ei asu meillä, vaikka se onkin puoliksi minun koira. Se asustelee vanhan labradorirouva Wilman sekä Aadan isän, velipuolensa Tarmon kanssa, äitini ja isäni luona. Tarmo muutti perheeseemme vuonna 2012. Tarmo on reipas poika ja hieno näyttelykoira, sen kanssa ollaan monet näyttelyt käyty. Viimeisimpänä muistona tältä kesältä Tallinnan näyttelyreissu yhdessä Pinjan ja Ellan kanssa. Siellä Tarmosta tuli Viron muotovalio.

Tarmo (Aadan isä) uintireissulla
Alvin viime viikon metsäretkellä

Nämä kaverukset vierailevat tasaisin väliajoin blogissani, mutta pääfocus on meidän omassa tytössä, Aadassa. Blogiin on tarkoitus päivitellä meidän kuulumisia, kehittymistä, lajikokeiluja jne. Pidän sisällön vapaamuotoisena, sillä pennun kanssa tulee tehtyä kaikenlaista joten yritän kirjoitella mahdollisimman monipuolisesti.

Kommentit

Suositut tekstit