Pitkästä aikaa kehässä

Toinen tämän syksyn odotetuista reissuista oli eilen, kun matkattiin kasvattaja-Pinjan, Suskun ja koirien kanssa Hyvinkäälle ryhmänäyttelyyn. Kelpieitä oli ilmoitettu 15, ja Aada yksi niistä. Olipa kiva käydä pitkästä aikaa kehässä! Aada on vallan aikuistunut ja esiintyy oikein varmasti ja hienosti. Toki se on aina osannut esiintyä, mutta nyt tuntui siltä, että sillä oli vieläkin kypsempi ote koko hommasta. Liikkeeseen ollaan saatu rentoutta koirahieroja-Jonnalta, jonka luona Aada on käynyt nyt säännöllisesti hierottavana. Tiineysajoilta muun muassa on jäljellä takapään jumeja, joten niitä ollaan tässä syksyn aikana työstetty. Alla kuvassa esiintyy Aada ja sen emä Roka (Bestseller Rurru-Rurrupuwa). Kauniit ladyt, ovat hirmu helppoja reissukavereitakin vielä. Mukana oli myös heelerpennut Mimosa ja Kaneli (Sabletail's heelereitä), ja he menestyivät oikein hienosti pentukehässä, onnea omistajille!

Erinomaiset äiti ja tytär

Tuomarina kelpieille piti olla alunperin Helin Tenson, mutta tuomari vaihtui Marianne Holmiin, jonka kanssa kehässä oli harjoitusarvostelija Esa Ruotsalainen. Aada sai oikein hienon arvostelun mielestäni, oikein tyytyväinen olen. Tässä arvostelu sanasta sanaan:

Vahva narttu. Erinomaista tyyppiä.
Kauniit linjat. Tasapainoinen kokonaisuus.
Hyvä pää ja ilme. 
Kuono-osa voisi olla voimakkaampi.
Erinomainen kaula, eturinta ja rintakehä.
Tyypilliset raajat.
Liikkuu vaivatta tyypillisin askelin.

ERI/4

Kommentit

Suositut tekstit