SBCAK luonnetesti 14.9.2019

Kuten aiemmin kirjoitinkin, kivoja juttuja on edessäpäin, ja yksi niistä on nyt suoritettu, nimittäin luonnetesti. Lauantaina aamulla aikaisin hypättiin Aadan ja äitini kanssa autoon, ja matkustettiin Helsinkiin, Oulunkylään, SBCAK:n järjestämään luonnetestiin. Ja mukava päivä olikin, viivästyksistä huolimatta, nimittäin kotiinviemisiksi lähti erittäin miellyttävä tulos:
142 pistettä ja laukausvarma.

Mainioista mainioin Aada, elämäni koira

Kyllä voin ylpeänä todeta, että hienon koiran olen saanut, ja siitä suurkiitos Pinjalle. Testi sujui odotetusti, ja loppuarvostelu oli mielestäni ihan Aadan näköinen. Sen suurempia yllätyksiä miulle ei tullut testin aikana. Tiesin ainakin sen, että Aada kestää kyllä laukaukset, ja niistä se suoriutuikin erittäin hyvin, ollen laukausvarma. Jos jotain pitää poimia esiin, niin yllätyksellistä oli se, miten tarmokkaasti Aada puolusti uhkatilanteessa miuta ja itseään myös. Hyökkääjä ei saanut kertaakaan mahdollisuutta päästä lähelle, vaan Aada piti huolen, että meidän lähelle ei tulla. Ihailtavaa oli myös nähdä se, miten hyvin Aada palautui kuormittavista tilanteista, ja toimi koko testin ajan järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti. Tässä vielä testin pisteytykset eri osa-alueittain:

Toimintakyky +1b kohtuullisen pieni
Terävyys +1b koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2a kohtuullinen
Hermorakenne +1a hieman rauhaton
Temperamentti +1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

HYVÄKSYTTY
142p. & laukausvarma

Kommentit

Suositut tekstit